Ujon mutta uteliaan yksisarvisen ja violetin taikaketun kohtaaminen metsäaukiolla tallentui pahville akryylimaaleilla.
Samoin hurjan lohikäärmeen lentomatka kuutamoyössä.
Raskaus tekee naiselle ihmeellisiä asioita. Tietenkin olen ennenkin rakastanut satuhahmoja ja piirtänyt puhuvia eläimiä, mutta nyt sisältäni on noussut ennennäkemätön tarve katsella maailmaa naivistisesti ja kylläisin, kirkkain värein.
Yritän löytää uudelleen lapsen suhtautumisen sadunkerrontaan ja leikkiin, ja irroittautua virallisen taiteen tekemisen paineesta.
Sadut antavat lapselle mahdollisuuden käsitellä positiivisia ja negatiivisia tunteitaan jo varhaisessa vaiheessa, miksi siis aikuisen luomistyössä spontaani mielikuvituksen varaan heittäytyminen tuntuu olevan synonyymi kypsymättömyydelle?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti