Näytetään tekstit, joissa on tunniste tussaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tussaus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 31. toukokuuta 2011

Saurusneidon angstipäivä




Tässä kolmen kuvan kuvitussarja tarinaan, jossa Neiti Saurus on hieman yksinäinen ja masentunut, mutta löytää itsensä päätettyään perustaa kukkakaupan. Kuten viimeisestä kuvasta näkyy, sadussa on onnellinen loppu.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Kukkakortit tylsiä? Pöh.



Sulokkaat kukkakortit jatkavat skannauskimaraani perjantai-illan piristykseksi.
Lämminsävyiset piirustukset syntyivät ehkä nopeasti, mutta ovat lahjana monta kertaa mieleenpainuvampia kuin ostettu peruskortti. Ylempi näistä saikin lähtökäskyn pääkaupunkiseudulle, toivottamaan kummitädilleni onnellista 50-vuotispäivää! Uskon hänen ilahtuvan kesäisistä väreistä, kun itsekin on ns. taiteellinen ihminen.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Rakkaalle eläimelle



Korttipohjien täyttöprojekti jatkui suloiselta (mutta hieman omaperäiseltä) koiraeläimeltämme lainatuilla repliikeillä. Raukkaa kun pidetään omasta mielestään nälässä jatkuvasti: esimerkiksi vaikka hänelle annettaisiin ruokaa juuri ennen omaa lounastamme, on silti pakko raahautua keittiön matolle tuijottelemaan jokaista suupalaamme. Herra koira haluaa ilmeisesti varmistua, ettei yllättävä nälänhätä pääse piinaamaan.

perjantai 13. toukokuuta 2011

Kortteja ikkunalaudalta





Kaapissa oli piilossa paketillinen valmiita pahvisia korttipohjia!
Olen piirrellyt satunnaisia kuvia niihin kuvitus- sarjakuvailu- sekä korttimielellä ja havaitsin, että käsin tussaaminen on varsin meditatiivista. Tuntuu rentouttavalta piirtää ja värittää ihan perinteisin menetelmin kaiken tietokoneilun lomassa, ja innostuin jo ostamaan pari uuden sävyistä tussikynää kokoelmaani.