Mummolan (yksi kotoisimmista paikoista ja lisäksi maaseudulla) tuvan ikkunan alle ilmestyi pitkävartisia unikoita. Tutkin niiden eri vaiheita kamerallani: puhkeamista odottavat nukkaiset pallerot olivat kuin vihreän kepin päässä keikkuvia linnunmunia, joista joku keiju käväisi vetämässä esiin hehkuvan punaista silkkiä.
Väri oli ihastuttava.
Jos pystyisin, ompelisin itselleni mekon näistä terälehdistä ja antaisin helmani liehua tuulen mukana auringonpaisteessa tanssiessani. En silittäisi sitä vaan antaisin kevyen kankaan säilyttää luonnollisen ryppyisyytensä, niin että se näyttäisi aina juuri pestyltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti